Joulun välipäivinä kolahti Saksasta paketti, jonka sisältönä oli pari efektirakennussarjaa. Kyseessä oli ensimmäinen tilaukseni Musikdingiltä. Vähän jännitti minkälaista kamaa sieltä lähetetään ja millä aikataululla. Paketti tuli kuitenkin kahden viikon päästä tilauksen jättämisestä, vaikka välissä oli joulun pyhätkin. Positiivinen kuva jäi ainakin tilausten toimittamisesta.
Paketista paljastui tilatut osat ja kotelot. Pari komponenttia puuttui Fuzz-rakannussarjasta, tilauslistassa oli maininta, että ne tulevat jälkitoimituksena. Elektroniikan kanssa olen ollut melko vähän tekemisissä, joten osien laatua en osaa kovin tarkasti arvioida. Rakentelin aiemmin Uraltonen du-o-fuzz sarjan, ja kyllä siinä osat huomattavasti laadukkaamman oloiset olivat. Tosin hintakin oli kalliimpi.
Nyt siis tarkoituksena on tehdä Der Angel -chorus. Valitsin ko. pedaalin rakennettavaksi, kun chorusta en omista ja kasari/ysärihenkiset muljutukset on lähellä sydäntä. Eipä siis muuta kuin kolvi lämpeämään!
Osien mukana ei ollut minkäänlaisia ohjeita mukana. Musikdingin nettisivuilta kuitenkin sai tulostettua osalistan, piirikaavion ja offboard-johdotuskuvan. Piirikaavion tietojen avulla kirjoitin erilliselle paperille järjestyksessä komponenttien arvot ja ryhdyin lajittelemaan osia.
Vastuksiin oli valmiiksi merkitty niiden arvot paperilistaan, jossa vastukset tehtaalta toimitetaan. Vastusten lajittelu sujui siis helposti.
Komponentit järjestyksessä. Nyt ei tarvitse kuin komponentti kerrallaan juottaa ne piirilevylle merkittyihin paikkoihin.
Aloitin kasaamisen vastuksista, koska ne ovat matalimmalle asettuvat komponentit. Ne on siis helpoin juottaa ensimmäisenä.
Vastukset paikoillaan.
Seuraavana vuorossa olivat kondensaattorit.
Viimeisenä juotin paikoilleen diodin, transistorin ja ic-piirien kannat. Kuvassa ic-piirit ovat jo paikoillaan.
Seuraavaksi kotelon kimppuun. Säästin massiiviset 5 euroa, kun tilasin reiättömän kotelon. Ensimmäisenä hommana olikin porata tarvittavat reiät koteloon. Reikien porauksessa käytin apuna paperille tekemääni suunnitelmaa reikien paikoista, jonka teippasin kotelon päälle. Olin sen verran flow-tilassa, että kuva tästä vaiheesta jäi ottamatta. Kuvassa siis jo rei'itetty kotelo.
Sitten maalaamon kautta. Koska kyseessä on melko juustoinen efekti, niin valitsin värinkin samalla perusteella. Lisäksi pedaalilauta näyttää kivemmalta, kun siellä on erivärisiä purnukoita.
Sitten tekstitaiteilut. Kirjoitukset tein mustalla spriitussilla ja valkoisella maalitussilla. Potikoiden merkinnät olisi pitänyt tehdä vasta potikoiden laittamisen jälkeen, nyt ne tulivat vähän turhan ylös ja luultavasti jäävät potikanhattujen alle piiloon. Tähän pitää joku patentti keksiä. Ehkäpä tinnerillä hinkkaan kirjaimet pois ja kirjoitan ne hieman alemmas.
Sitten piirilevyn ulkopuolisten johdotusten kimppuun. Vaikka kuinka mittailin jakkien paikkaa suhteessa piirilevyyn, niin huonoon kohtaanhan ne jakit meni. Sarjan mukana tuli muoviset kiinnikkeet, mutta eihän piirilevy mahtunut niitten kanssa jakkien alle millään. Tässäkin kohtaa piti turvautua patenttiratkaisuun: Teippasin piirilevyn pohjan ensi kauttaaltaan sähköteipillä ja sen jälkeen kaksipuolisella teipillä kiinnitin piirilevyn kotelon pohjaan kiinni. Toimii.
Visiona oli tehdä kaikista efektirakentelukuvista tuttu todella siisti ja järjestelmällinen kotelo, jossa johdot menee reunoja myöten ja kaikki on tiptop. No ei siitä nyt ihan sellainen tullut :D Ehkä jos johtoja jotenkin järjestelisi, mutta eihän ne sieltä mihinkään näy.
Tässä vielä yhteiskuva Du-o-fuzzin kanssa. Molemmat efektit hieman yllätyksellisesti lähtivät toimimaan ns. ykkösellä, eikä mitään ylimääräisiä säätöjä tarvinnut tehdä. Pikaisella testillä Der angelin soundeista voisi sanoa, että chorukselta se kuulostaa. Laitteesta saa säädettyä hyvin huomaamatonta efektointia kuin myös voimakkaampaa muljutusta. Säätövara potikoissa sijoittuu asteikon loppupäähän. Tämä johtunee luultavasti lineaarisista potikoista. Logaritmisia potikoita voisi kokeilla, jos joskus jaksaa askarrella. En tosin tiedä tuoko ne mitään muutosta asiaan. Potikanhattuja en tajunnut tilauksen yhteydessä ostoskoriin laittaa, joten ne pitää vielä kotomaasta hankkia.
Summa summarum, hintaansa nähden erittäin hauska projekti, josta sai vielä hyvin toimivan ja käyttökelpoisen lopputuloksen pedaalilautaa täyttämään.